torstai 20. heinäkuuta 2017

Saa lämmittää!


Meidän kesäpaikkatyömaallamme on yhteensä kuusi hormia, ja saman verran tulipesiä leivinuunin, liitan, kahden pönttöuunin, kiukaan ja saunan padan muodossa. Kaikkien niiden kunnosta pitää olla selvillä ennen kuin yhteenkään pesään uskaltaa tuikata tulia alle. Ja ennen kuin pääsee lämmittämään, ei pääse paikan päälle viettämään yötä ja sitä rataa.


Noh, nuohooja kävi viime viikon perjantaina tutkiskelemassa ja... noh, nuohoamassa hormit läpi, ja pienen alkumetsästelyn (piipussa on seitsemän reikää joista neljä on varsinaisia hormeja) jälkeen saatiin ensin talon tulisijat putsiin ja varsin nopeasti perässä sauna.

Ja valittamista ei löytynyt, oikeastaan päinvastoin! Hormien kunnosta ei isommin juteltu lainkaan, mutta uuneja putsaillessa nuohooja tuumi, että harvoin (etenkään pönttöuunien kohdalla) näkee noin hyväkuntoisia tulisijoja. Sisäinen kunnostaja nosti tässä kohtaa kädet pystyyn ja tuuletti, kun melkoinen paino tipahti selästä pois. Päästään saunomaan! Päästään lämmittämään! Päästään yöpymään!


Ja tässä viikon aikana onkin pari tulisijaa jo koestettu. Tuvan takana olevan kammarin todettiin lämpiävän oikein hyvin maanantaina ja liitassa oli tulet tänään. kyllä tuohon huusholliin lämpöä saadaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti